”Sonera tuhoaa laajakaistayhteydet”: Soneran vastaus – ja mukavia lupauksia!

soneran-vastaus

Soneran asiakaspalvelu siis vastasi Twitterissä esille tuomaani huoleen siitä, että Sonera purkaa nopeat kuparilaajakaistat ja jättää asiakkaat epävarmasti toimivien hitaiden langattomien yhteyksien varaan – ja että purkutyöt tehdään toisinaan ilman minkäänlaista ilmoitusta asiakkalle, kuten on kerrottu jo useamman kerran tapahtuneen. Soneralle siis kiitos reagoimisesta!

Sonera tekee muutamankin hyvältä kuulostavan lupauksen.

Lupaus 1:

”Muutokset tehdään aina siten, että asiakkaat ovat siitä tietoisia. Kenenkään tietämättä ei liittymää lakkauteta.”

Mainiota, jos ja kun näin tosiaan toimitaan. Varmasti Soneralle itselleenkin on tämän valossa selvää, että yhtiö on hyvityksen velkaa niille, joiden liittymä on – ilmeisesti vastoin yhtiön virallista linjaa – kääritty kasaan ilman ennakkoilmoitusta.

Lupaus 2:

”Yhtiö on luvannut että tilalle tulee korvaava palvelu ja laajakaistan nopeus ei hidastu muutoksessa.”

Hienoa! Meidän taloudessamme toteutuva nopeus on tällä hetkellä, kuparisten yhteyksien päässä, noin 16 megaa. Sen alle se ei juurikaan laske. Se riittää varsin hyvin tarpeisiimme: nettidigiboksin käyttämiseen verkon yli, elokuvien vuokraamiseen netissä, isojen tiedostojen lähettämiseen ja vastaanottamiseen, asioiden kaikenlaiseen hoitamiseen verkossa. Olen valmis luopumaan ilman nurinoita kupariyhteyksistä, jos siis tilanne tulee välittömästi valokuituyhteys, jonka avulla edes tuo 16 megan nopeus tosiaan toteutuu luotettavasti. Mieluummin tietysti 32 megaa, jotta myös nettidigiboksimme toimii tulevaisuudessakin. 4G-yhteyshän ei meillä päin toistaiseksi toimi, koska emme ole 4G:n peittoalueella. Lisäksi 4G:n nopeus käsittääkseni jää paljon luvatun alle, toteutuen kuitenkin vähintään noin 6 megan tasoisena, toisin kuin 3G, joka meillä nykyään toimii ½ megan nopeudella (ja pätkien), vaikka iPhonessa olevan yhteyden maksiminopeus on toki huomattavasti suurempi ja keskustassa mittasin sen toimivan 3,6 megan nopeudella.

On selvää, että Sonera ei voi viedä kuparilinjoja ja jättää talouttamme (tai muita vastaavia talouksia) 3G:llä toimivan mokkulan varaan, vaikka sen teoreettinen nopeus olisikin nykyisen laajakaistamme luokkaa – ideaalioloissa, siis käytännössä kaupungin keskustassa. Tilalle tulevan mahdollisen langattoman laitteen nopeuden pitää olla tosiasiallisesti ja nimenomaan käyttöpaikassa vähintään 16 megaa. Lisäksi yhteyden pitää olla luotettava, sillä pätkivällä yhteydellä ei esimerkiksi nettielokuvia katsella tai pankkiasioitakaan hermostumatta hoidella.

Lähden siis siitä, että toistaiseksi voin luottaa kuparilinjojen pysymiseen täällä kotinurkillani, 20 km Jyväskylän länsipuolella, ja jäädä odottelemaan, että Sonera vetää meille valokuitukaapelit ennen kuin mitään linjoja käy purkamaan. Vaihtoehtoisesti Sonera voi toki järjestää tänne entisen Jyväskylän maalaiskunnan puolelle nopeat 4G LTE -yhteydet ja varmistaa ennen kuparilinjojen purkamista, että ne tosiaan toimivat luotettavasti vähintään 16 megan nopeudella. Näin, mikäli Soneran lupauksiin voi luottaa. Toivon koko sydämestäni, että voi. Olisihan varsin huonoa PR-toimintaa ja suoranaista sikailua ensin luvata jotain ja sitten sanoa, että ei vaineskaan, oma vikanne kun asutte haja-asutusalueella, missä hieno langaton nettimme ei sittenkään toimi. Sellaiseen uunoiluun ei Soneran kaltaisella maineikkaalla yhtiöllä liene varaa eikä haluakaan.

Jäädään siis seuraamaan tilannetta!

P.S. Oletan, että ne, joilta nopeat kiinteät laajakaistat on purettu ja joille ei ole järjestetty saman tien tosiasiallisesti yhtä nopeaa yhteyttä tilalle, voivat odottaa Soneran korjaavan virheensä ensi tilassa. Sonerahan vastaa minulle näin: ”Emme ole tuhoamassa, vaan teknologia vaihdetaan uudempaan alueilla, joilla kupariverkolla on enää vähän käyttäjiä.” Tämä kuulostaa jo asiallisemmalta toiminnalta kuin linjojen purkaminen ja asiakkaiden jättäminen heikosti toimivien yhteyksien varaan. Kannatan lämpimästi uudemman teknologian käyttöönottoa kaikkialla, kunhan uusi tarkoittaa todellakin vähintään yhtä hyvin toimivaa kuin vanha.

Sonera tuhoaa laajakaistayhteydet: palveluntarjoaja vai desantti?

Viime aikoina mediassa on uutisoitu aika rauhallisesti Soneran puuhastelusta. Yhtiöhän on siis purkamassa kiinteitä laajakaistaverkkoja kaikkialla Suomessa, koska kuparilankalinjojen kunnossapito tulee yhtiön mielestä liian kalliiksi. Jossain tilalle on onnistuttu hankkimaan (esim. osuuskuntapohjaisesti) vielä nopeampaa valokuitua, monessa paikassa on jouduttu tyytymään mokkulayhteyksiin – paremmin, huonommin tai ei lainkaan toimiviin sellaisiin. 3G-yhteydetkään eivät ihan joka paikassa toimi, eivät ainakaan ongelmitta ja katkoitta, ja siellä, missä ne toimivat, nopeudet jäävät kauaksi kiinteän laajakaistan nopeuksista. Itselläni esimerkiksi on täällä Jyväskylän haja-asutusalueella käytössä Elisa Viihteen 20-megainen yhteys, jonka varassa mukavasti toimivat niin Elisan nettidigiboksi kuin Netflix ja kaikenlaiset nettivuokraamot, kuten herran vuonna 2014 kuuluu ollakin. Netin selailu käy jouhevasti haettaessa tietoa päivätyöhön tai kirjailijan työhön, ja esimerkiksi ulkomaisten kustantajien pyytämät promokuvatkin lähtevät melko jouhevasti matkaan.

Kova tuuli katkaisi yhteyden muutamaksi päiväksi, joiden aikana pääsin kokeilemaan pelkän 3G-yhteyden varassa elämistä. Nettidigiboksi tietysti lakkasi toimimasta, samoin netin yli toimivat maksukanavat. Oma pöytäkoneeni toimi nettiselailussa välttävästi älypuhelimen 3G-verkkoon yhdistettynä, mutta yhteys putoili tiuhaan GPRS-tilaan, jolloin yksinkertaisinkaan sivusto ei suostunut latautumaan. YouTube-videot tökkivät ankarasti, ja nettimittari näytti tiedonsiirtonopeudeksi noin puolta megaa. Käytännössä siis talous siirtyi ajassa useita vuosia taaksepäin, aikaan ennen kunnollisia adsl-yhteyksiä, mikä näkyi monessakin asiassa varsin ärsyttävällä tavalla. Nettipankkiakaan ei ole mukava käyttää, kun kesken prosessia langaton yhteys kadottaa 3G:n ja kaikki jämähtää paikoilleen.

Tänään yhteys tuli takaisin, mutta epäilys kävi jo mielessä, sillä eräälle Vaajakosken suunnassa asuvalle perheelle oli Sonera tehnyt viime viikolla ohraiset:  Elisalta tilattu netti oli lakannut toimimasta, ja kun perhe alkoi sitten selvittää vikailmoituksen kautta tilannetta, vähitellen selvisi, että syynä netin toimimattomuuteen oli se, että Sonera oli purkanut linjansa. Ilman minkäänlaista ennakkoilmoitusta, puhumattakaan siitä, että Sonera olisi vaivautunut selvittämään, että perheellä on käytössään edes auttavasti toimiva langaton yhteys.

On selvää, että Soneran purkutyöt saavuttavat ennen pitkää myös minun kotini. Koska asun 20 km:n päässä kaupungin keskustasta, 4G-yhteydet eivät vielä täällä toimi, ja 3G:kin toimii melko hitaasti ja katkeillen. Valtio on antanut Soneralle luvan purkaa linjat, mikä on jo sinänsä aika kummallista toimintaa, vaikka asiaan liittyykin ehto:

”Soneralle on asetettu toimiluvassa ehto, jonka mukaan yhtiön on varmistettava asiakkaidensa puhelinyhteyden toimivuus ennen kiinteän verkon purkamista. Sonera oli esittänyt ehdon poistamista vedoten siihen, ettei muilla operaattoreilla vastaava velvoitetta ole.

Ministeriö ei tähän suostu.”

Näyttää siis vahvasti siltä, että edes tätä ehtoa Sonera ei ole käytännössä noudattanut. Kivijärveläiselle kansanedustaja Anne Kalmarillehan Sonera teki netinkatkaisutemput jo vuonna 2012, mikä ymmärrettävästi raivostutti kansanedustajan siinä määrin, että tämä teki rikosilmoituksen. Soneran toiminta onkin selkeästi epäeettistä ja kaikkea muuta kuin hyväksyttävää, ottaen huomioon että kuparilinjoja aidosti korvaavia yhteyksiä ei yksinkertaisesti vielä ole riittävästi tarjolla, etenkään niillä alueilla, missä linjojen purkaminen on jo täydellä tohinalla käynnissä. On myös tuotu esille, että nopeaa laajakaistaa tarvitsevat jo elinkeinonsa vuoksi esimerkiksi monet maatilanpitäjät ja lukuisat yrittäjät, joille mokkulan tarjoama pätkivä puolimegainen yhteys ei yksinkertaisesti riitä. Kuinka siis on mahdollista, että Suomessa sallitaan Soneralta tällainen räikeästi epätasa-arvoa lisäävä ja maaseudun ihmisten työskentelymahdollisuuksia rajoittava tai ne täysin estävä toimenpide? Sodassa viholliselta pyritään ensimmäiseksi katkaisemaan tietoliikenneyhteydet. Nyt meille haja-asutusalueiden ihmisille ollaan tekemässä todella ikävää ja valtakunnallisen it-stategian vastaista temppua, joka on luonteeltaan kuin avoin sodanjulistus. Pitäisikö meidän lähettää aseistetut kodinturvajoukot suojelemaan tietoliikenneyhteyksiämme ahneen yhtiön purkupartioilta, kun valtio ei näytä kansalaisiaan suojelevan tältä mielivallalta? Yhdellä yhtiöllä ei yksinkertaisesti saa eikä pidä olla tällaista valtaa, kun sen johto ei selvästikään ymmärrä vastuutaan ja käytännön toimet osoittavat johdonmukaista ylimielisyyttä ja piittaamattomuutta niiden vaikeuksien suhteen, joita linjojen hätiköity purkaminen lukemattomille ihmisille Suomessa aiheuttaa.

Mihin tarvitaan mitään rajojen ulkopuolisia viholliskuvia, kun jo omat yhtiömme saavat valtion luvalla lähettää palkkadesanttinsa tuhoamaan kaupunkien ulkopuoliset tietoliikenneyhteydet ja palauttaa näin perhekunnat takaisin kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen, seurauksista välittämättä, samalla kun myyvät värikkäin ja iloisin mainoksin palveluita niille, jotka ovat kyllin onnekkaita saadakseen pitää toimivat nettiyhteytensä…

On selvää, että tässä tilanteessa Soneran laajakaistaverkkoa rampauttava toiminta pitäisi välittömästi määrätä keskeytettäväksi ja Sonera pitäisi velvoittaa toimittamaan pikaisesti jo purkamiensa yhteyksien tilalle valokuituyhteydet, olipa se Soneralle voittoa tuottavaa toimintaa tai ei. Sokea Reetakin näkisi otsallaan, että kupariverkkojen purkamiseen voidaan ryhtyä vasta, kun korvaavat, vähintään vastaavan tasoiset verkot on purkukohteeseen rakennettu. Joko valokuituverkot tai sitten toimivat 4G-verkot. Suomella ei tässä tilanteessa ole varaa tehdä tällaisia idioottimaisuuksia, jotka eivät kuulu lainkaan demokraattisen maan kulttuuriin – tällaisia oikeustajua loukkaavia nettiyhteyksien purkamisia voisi odottaa tapahtuvan kehitysmaissa tai totalitäärisissä yhteiskunnissa, mutta ei täällä.

*****

edit: Sonera vastasi nopeasti puheenvuorooni Twitterin puolella. Siitä oma juttunsa blogissa.

 

Lumikko julkaistaan Yhdysvalloissa

Tiedote 19. helmikuuta 2014:

Pasi Ilmari Jääskeläisen esikoisromaani Lumikko ja yhdeksän muuta julkaistaan Yhdysvalloissa. Oikeudet ostanut kustantaja on Thomas Dunne Books. Romaani julkaistiin vuoden 2013 marraskuussa Iso-Britanniassa nimellä The Rabbit Back Literature Society. Se on myyty myös Saksaan, Ranskaan, Espanjaan, Italiaan, Tsekkiin ja Liettuaan.

Lumikko ja yhdeksän muuta (romaani, 2006)

     Lumikko ja yhdeksän muuta (romaani, 2006)

From Wikipedia, the free encyclopedia
Thomas Dunne Books
Parent company St. Martin’s Press(Macmillan)
Founded 1986
Country of origin United States
Headquarters location New York City
Publication types Books
Official website Thomas Dunne Books

Thomas Dunne Books, an imprint of St. Martin’s Press, a division of Macmillan Publishers, publishes popular trade fiction and nonfiction. Established by publisher Thomas Dunne in 1986, Thomas Dunne Books is based out of the Flatiron Building in New York City. ”An imprint that scorns snobbery, prizes the quirky and commercial and flourishes through a unique form of high-volume publishing,” Thomas Dunne Books produces approximately 175 titles each year, covering a range of genres including commercial and literary fiction, mysteries, thrillers, biography, politics, history, sports, and popular science.[1] In its nearly 30-year history, Thomas Dunne Books has published numerous New York Times bestsellers including Dan Brown’s first novel Digital Fortress, over 20 books by international sensation Rosamunde Pilcher, a series of Walking Dead novels written by series creator Robert KirkmanA Street Cat Named Bob by James Bowden, the Meg Langslow mysteries by Donna AndrewsTo Try Men’s Souls and other historical fiction by former Speaker of the House Newt Gingrich and many, many more. Currently, Thomas Dunne Books publishes trade paperbacks through St. Martin’s Griffin and mysteries through St. Martin’s Minotaur.

 

 

Parnasson kritiikki Sieluista: ”KIRKAS LUNASTUS”

Blogi on kuollut, mutta se nousee kuolonunestaan (”ei se kuollut oo mi voi iäti maata…”) vielä kerran mainitsemaan, että uusimman romaanini Sielut kulkevat sateessa ristiriitainen vastaanotto täydentyy nyt Parnasson kiittävällä kritiikillä (mikä on varsin ilahduttavaa), jonka on kirjoittanut Jani Saxell.

”Jääskeläisen romaanissa tenhoaa sen monitasoisuus. Yhtäällä on splatterpunkin roiske ja läpimurtoromaanista Lumiko ja yhdeksän muuta (2006) tuttu, kulttuurihistoriasta ammentava dekkarijuoni. Mutta yhtä hyvin voi lukea myös filosofista romaania, joka pyörittelee ihmisten välistä etäisyyttä ja jaetun todellisuutemme illusitorisuutta.”

Sielut kulkevat sateessa on mielikuvituksellisuudessaan, kokeellisuudessaan ja tummassa romantiikassaan sukua Tiina Raevaaran Hukkajoelle (2012).”

”Romaania on ehditty moittia, sen kieltämättä ylenpalttisia kirjallisuusviitteitä, ajoittaista tyhjäkäyntiä ja ideoiden tuhlailua. Jääskeläisen on toivottu palaavan Lumikon jalanjäljille. Olen päinvastaista mieltä. Lumikko oli vasta lupaus tulevasta, Sielut kulkevat sateessa sen kirkas lunastus.”

Arvostelu kokonaisuudessaan Parnasson arviot -sivulla.

Kirjailijablogin kuolema

Njääh. Kyllästyin pitämään blogia. Ei hauskaa, ei enää. Lopulta melko tarkoituksetonta puuhaa siinä vaiheessa kun bloggaaminen itsessään ei enää huvita. Sillä, bloggaako kirjailija vai ei, ei liene mitään vaikutusta kirjojen menekkiin tai lukijamääriin. Kirjabloggaajat hoitavat metelin pitämisen kirjailijan kirjoista, jos ja kun aihetta näkevät, kirjailijan itsensä täällä on aika turha aikaansa kuluttaa, kun voi kirjoittaa sitä seuraavaa kirjaakin – tai ainakin kerätä motivaatiota ja ajatuksia kyseistä operaatiota varten. Joten pistän nyt lapun luukulle täällä ainakin toistaiseksi. Kiitän kaikkia, jotka täällä ovat käyneet postauksia lukemassa ja kommentoimassakin.

Tiedotuspuolen asiat hoidan jatkossa Facebookin kirjailijasivullani, joka on täällä ja Twitterissä.

 

Kirja ranskaksi! Kirjailija Frankfurtiin!

Tämä uutinen tuli jo taannoin mutta en tainnut muistaa siitä mainita täällä blogissa:

 
Agentin tiedote:

French publisher Éditions de L’Ogre is the latest member of The Rabbit Back Literature Society

After Pushkin Press from the UK, Aufbau Verlag from Germany, Adriano Salani from Italy, Duomo Ediciones from Spain, Paseka Publishers from Czech Republic and Versus Publishing House from Lithuania, Éditions de l’Ogre is the newest member to join The Rabbit Back Literature Society.

The acquiring publisher summarized the motivation to their offer like this: ”we love it!”

and we couldn’t agree more…

 
***

Näihin kirjan kääntyilyihin tietysti liittyy kaikenlaista, mm. se, että koska Lumikosta on tekeillä saksannos, lähden lokakuussa muutamaksi päiväksi Frankfurtin kirjamessuille. Mielenkiintoista ja jännittävää, joskin myös hivenen stressaavaa ihmiselle, joka ei mielellään matkusta yksin ja joka hivenen kammoksuu massatapahtumia. Mutta siellä on tänä vuonna teemamaana Suomi, ja jotkut reissut vain on pakko tehdä, jotta jälkeenpäin ei kaduttaisi.

Muista esiintymisistä: Helmikuun 15. päivä Tampereella järjestetään Elävän kirjallisuuden festivaali. Olen siellä klo 14.30 paneelissa yhdessä Irma Perttulan, kollega Hanna-Riikka Kuisman ja muusikko Joose Keskitalon kanssa.

Äkillinen oivallus kirjailijan saamasta palautteesta

Kun kirja on julkaistu, kirjailija jää odottamaan siitä palautetta. Palaute tulee monessakin muodossa: myyntilukuina, lehtikritiikkeinä, kirjabloggauksina, yksittäisten lukijoiden lähettäminä viesteinä (sähköposti ja sosiaalinen media). Väittäisinpä, että palaute on jokaiselle kirjailijalle tärkeää – perin outo elikko olisi sellainen kirjan julkaissut olento, joka ei palautetta missään muodossa kaipaisi tai sellaisesta ilahtuisi (tai pahastuisi, jos palautteessa kirjaa kovasti soimataan, ivataan tai ilvoksutaan).

Viimeisin romaanini Sielut kulkevat sateessa on saanut ristiriitaisempaa palautetta kuin edelliset. Harjukaupungin salakäytävät jakoi mielipiteitä sekin – monet Lumikkoon tykästyneet hyljeksivät sitä ja olivat kovin pettyneitä, kun etualalla olikin romanttisia kuvitelmia eikä niinkään spefiä – mutta uutukaiseni on saanut todella kirjavan vastaanoton. Hesarissahan se haukuttiin lyttyyn – vaikka joidenkin kryptologien mielestä Karilan verbaali-iloittelu lisäsikin mielenkiintoa kirjaa kohtaan eikä ollutkaan kovin lyttäävä, saanen kuitenkin olla siitä omaa mieltäni. Parissa muussa lehdessä julkaistut arviot taas olivat jokseenkin hämmentyneitä. Velvollisuudentuntoisesti kriitikot moittivat, hieman epävarmasti ehkä, kirjaa liian runsaista aineksista ja liian ison palan haukkaamisesta, ja toisaalta lausuivat myönteisiäkin näkemyksiä. Kirjabloggaajatkin ovat suhtautuneet vaihtelevasti. Jotkut ovat julistaneet Sielut parhaaksi teoksekseni, toiset pettyneet kovasti, ja paljon on niitäkin, jotka ovat itsekin jääneet arpomaan, oliko kirja nyt sitten hyvä vai ei.

Eikä tässä mitään. Harvassa ne kirjat, jotka täysin yhdenmukaisesti kaikkialla otetaan vastaan. Pääasia, että jotkut tykkäävät ja pitävät kirjaa onnistuneena – jos kukaan ei kirjaa fanittaisi, sitten voisi jo ajatella itsekin epäonnistuneensa. (Toisaalta sietäisin kyllä jotenkuten sellaisenkin tilanteen, jossa ihan kaikki palvoisivat uutta kirjaa ja julistaisivat sen parhaaksi koskaan kirjoitetuksi kaunokirjalliseksi teokseksi.)

Kuten aiemmin olen kertonut, melkein yhtä aikaa Sielujen kanssa julkaistiin Lumikon englanninkielinen käännös The Rabbit Back Literature Society. Se on saanut melko kivan vastaanoton: myönteisiä arvioita isoissa lehdissä, twiittauksia, blogiarvioita, ja onpa se näkynyt Amazon.uk:n myyntilistojenkin alaosastoilla. Samalla kun olen seurannut näiden kahden kirjan vastaanottoa, olen suunnitellut neljättä romaaniani. Palautteet vaikuttavat varmaan jonkin verran siihen, millainen seuraavasta kirjasta tulee. Eivät paljon, mutta jonkin verran. Palautteiden pienehkö paine ohjaa minua kirjoittamaan mieluummin jotain lievästi fantastista kuin sellaista avoimen mielikuvituksellista ja kauhugenren elementtejä käyttävää kuin Sielut. Olin kyllä jo ennen julkaisua ajatellut meneväni taas realistisempaan suuntaan, ihan vain siksi että nyt on käyty siellä toisessa äärilaidassa, mielikuvituksellisuuden kaukaisimmalla reunalla, tutkimassa millaista tarinaa syntyy kun hyödynnän kaikkein oudoimpien unieni aineksia.

Mutta tämä oivallus, johon tämän bloggauksen otsikossa viittaan: en oikeastaan tiedä, mitä ns. hiljaiset lukijat tästä uusimmasta kirjastani pitävät. Ne, jotka eivät ole kriitikoita eivätkä myöskään kirjabloggaajia vaan pitävät mielipiteensä omanaan. Heitähän minunkin lukijoideni valtaosa varmasti on. Hiljaisia lukijoita, joiden palaute lienee näkyy siinä, suosittelevatko he kirjaa tuttavilleen ja hakeutuvatko he tämän yhden luettuaan myös toisten saman kirjailijan teosten pariin. Heidän tapansa vastaanottaa Sielut selvinnee vähitellen, kun saan keväällä syyskauden myyntiluvut kustantamosta tai kun jossain vaiheessa Sanasto tilittää lainauskorvauksia joiden perusteella voi yrittää laskea kirjan lainausmääriä.

P.S. Jos et ole vielä lukenut Sielut kulkevat sateessa -romaania, voit lukea sen ensimmäiset 95 sivua täältä.