Kirjakauppa on onnenkauppaa ja kirjailijat ovat markkinatalouden lakien armoilla

Esikoisromaanini Lumikko ja yhdeksän muuta leviää nyt Britanniassa aika mukavasti. Brittikustantaja mainitsi Frankfurtissa tavatessamme että The Rabbit Back Literature Societyn toisesta laitoksesta otetaan uusi painos, sitä kun on myyty varsin hyvin sen jälkeen kun Waterstones-kauppaketju otti sen mukaan syksyn 12 kirjan kokoiseen kirjakerhovalikoimaansa – ainoana käännöskirjana. Tämä Britannian touhuhan eteni niin, että ensimmäisen kerran romaani julkaistiin syksyllä 2013 tämän näköisenä versiona:

Rabbit Back Literature Society (romaanikäännös 2013)

Rabbit Back Literature Society (romaanikäännös 2013)

Se sai joitakin melko muikeita arvosteluja mm. The Financial Timesissa ja Daily Telegraphissa sekä SFX-lehdessä, joka on suuri scifiin ja fantasiaan keskittynyt genrekulttuurijulkaisu. Sitten Pushkin Press valmisti tänä vuonna kirjasta toisen version, ns. B-formaatissa, ja siihen teetettiin uusi kansikin, joka näyttää tältä:

rabbit backin kakkoskansi

Ja tämä toinen versio alkoikin sitten levitä vielä paremmin kuin ensimmäinen versio vuotta aiemmin. Osittain kyse on siitä, että jostain syystä Brittein saarilla romaanini näyttäisi kiinnostavan lukijakuntaa enemmän kuin Suomessa, tai ainakin se on löytänyt lukijoita nopeammin; Suomessahan Lumikko ja yhdeksän muuta alkoi julkaisunsa jälkeen (2006) myydä todella hitaasti, kiittävistä kritiikeistä ja tv- ja radioesiintymisistäni huolimatta, eikä se oikein missään vaiheessa todella päässyt näkyviin kaiken muun julkaistun kirjallisuuden alta. Suuren yleisön huomiota sille ei vain riittänyt, vaikka se keräsi yksittäisiä ja ihastuneitakin lukijoita aika monenlaisissa piireissä. Mikä tietysti on hyvin tavallinen kohtalo kirjalle Suomessa ja varmasti muuallakin. Jotta vähänkään erikoisempi kirja saisi suuren yleisön huomion ja myisi tavallisia nihkeysmääriä enemmän, sen pitäisi voittaa Finlandia-palkinto tai päästä edes ehdokaslistalle, muuten uutuusarvo ehtii kerätä kirjalle vain muutamia satoja tai ehkä korkeintaan parituhatta ostajaa ennen kuin sen huomioikkuna sulkeutuu seuraavan kirjasesongin ja uusien kirjojen vyöryn tullessa tsunamin lailla.

Suomessahan tuntuu lähtökohtaisesti myyvän hyvin sellainen kirja, joka edustaa joko suomalaiskansallista huumoria (tai humoristista kansankuvausta) tai lähihistorian (mieluiten sotien) realistista tutkailua tai joka Finlandia-raadin toimesta päätyy kansallisen huomion kohteeksi (silloin voi myydä oudompikin teos, joka ei ole sen enempää kansallista huumoria kuin realistista lähihistoriaakaan). Näistä valtavirtatapauksista poikkeaville teoksille riittää vain hyvin kapea suikale mediahuomiota, lukija- ja ostajakunnasta puhumattakaan. Kirjoja saatetaan lainata kirjastoista (minunkin kirjoillani on kirjastotilastojen perusteella huomattavasti laajempi lukijakunta kuin myyntilukujen perusteella voisi arvella), mutta kirjakaupoista niitä on vaikea löytää (semminkään kun niitä ei useinkaan edes myytäväksi tilata tai aidosti esille laiteta), isoille nimille varatusta mainostamisesta puhumattakaan – kustantajien mainostamisintoa vähentää ymmärrettävästi se fakta, että mainostaminen maksaa ja kirjan pitää olla melkoinen best seller, jotta mainosten tuottama myynnin lisäys toisi mainostamiseen käytetyt rahat takaisin.

Suomalaisen kirjayleisön maku on varmasti viime vuosina jonkin verran muuttunut siihen suuntaan, että myös ei-realistinen kirjallisuus kiinnostaa enemmän kuin joskus vuonna kallepäätalo. Se siis voisi myydä, teoriassa. Toisaalta kirjat ovat Suomessa hävyttömän kalliita ja niitä ostavatkin yleisen käsityksen mukaan lähinnä keski-ikäiset naiset. Muut hyödyntävät kirjastojen palveluita. Tuosta keski-ikäisten naisten populaatiosta aika moni viehtyi toiseen romaaniini, Harjukaupungin salakäytäviin, joka keräsi suurta huomiota kirjablogeissa. Silti sekään ei lopulta myynyt erityisen hyvin, jokin tarpeellinen klik tai klak jäi tapahtumatta. Sitä luetaan edelleen, vaikka se julkaistiin vuonna 2010, mutta näin kirjailijan näkökulmasta mistään menestyksestä ei voida puhua, ei ainakaan myyntilukujen osalta. Kolmas romaanini Sielut kulkevat sateessa (Atena 2013) oli omasta mielestäni pääteokseni, samoin Parnasson kriitikon mielestä, mutta esimerkiksi Hesarin kriitikko kirjoitti siitä niin tympeään sävyyn, että koko kirja tuntuu kuolleen ennen kuin lähti edes kunnolla leviämään. Mielipiteitähän se jakoi – joillekin kauhuelementit olivat liikaa, toisille hieman kokeelliset fantasiaelementit, jotkut eivät vain tykänneet, jotkut riemastuivat että siinäpä paras kirja Jääskeläiseltä tähän mennessä. Mutta heiveröiseksi jäi kirjan kaupallinen voima.

Kun kirjoitin Sieluja, ajattelin sen olevan lopullinen koe. Jos kirja viimein menestyisi ja tapahtuisi jonkinlainen läpimurto, panostaisin kirjoittamiseen aiempaa enemmän ja ottaisin jopa kirjoitusvapaata päivätyöstä. Ja jos se floppaisi, koko homma saisi jäädä enkä tuhlaisi enää vapaa-aikaani pakkomielteiseen ja pakkotahtiseen kaunokirjailuun. Kirjoittaisin jotain, joskus, ehkä, mutta ilman mitään paineita. Ja kirjan vastaanotto tosiaan oli nuivahko – Suomen tärkeimmän kirjallisuuslehden kiittävä arvio tosin ilahdutti minua henkilökohtaisesti ja vakuutti siitä, että Sielut kulkevat sateessa ei ole taiteellinen epäonnistuminen, mutta huomattavasti laajemmat lukijakunnat saavuttavan Hesarin lällällää-arvio varmisti osaltaan, että kirjasta tuli kaupallinen epäonnistuminen. Myi se ilmestymisvuotensa kolmen kuukauden aikana ns. ihan kivasti, niin että jos kyseessä olisi esikoisteos, tulosta voisi pitää tyydyttävänä, mutta kuluvan vuoden myynnistä en ole vielä lukuja saanut (nehän tulevat vasta seuraavan vuoden keväällä), ja epäilen myynnin hiipuneen ensimmäisten kuukausien jälkeen aika hiljaiseksi, kuten kävi Harjukaupungin salakäytävillekin.

Tällä hetkellä kirjoitusmotivaationi on melko vahvasti ulkomaiden varassa. Suomessa ei näillä näkymin kirjoilleni ole niin paljon kysyntää, että päivätyön ja aktiivisen kirjailijantyön samanaikainen jatkaminen olisi mielekästä – puhumattakaan siitä, että luopuisin päivätyön takaamasta palkasta ja jäisin apurahojen varaan (sikäli kuin sellaisia saisin) kituuttamaan taiteen nimissä. Niin palavaa luomisen paloa sisälläni ei roihua, että jaksaisin kirjoittaa vain kirjoittamisen vuoksi, kuten moni kirjailijakollega tekee. Jos kirjat eivät myy, niin eipä kukoista kirjoitusmotivaatiokaan. Nälkätason tulojen varaan en voi jättäytyä, kirjoittamisen pitäisi kannattaa niin että vaikka sillä ei Suomessa kovin todennäköisesti rikastu, niin kyllä sillä pitäisi voida elää niin että vanhan omakotitalon asuntolainaa pystyy lyhentämään ja perhettä elättämään. Jos niin ei käy, niin olkoon koko kirjoittaminen – rakaskaan työ ei kannata, jos sillä ei elä. Olen kokeillut köyhyyttä jo vuosia sitten, työttömänä ja opiskelijana, enkä halua kokeilla sitä uudestaan. Ja lisäksi, jos lukijakuntaa ei yksinkertaisesti kerry niin että kirjaa myytäisiin enemmän kuin parituhatta kappaletta, niin kaipa sekin jotain kertoo. Jos ei kirjojen kiinnostavuudesta sinänsä, niin ainakin siitä, että niitä ei pystytä markkinoimaan siinä missä monia muita, kansan syviä rivejä enemmän kiinnostavia kirjoja.

Mutta ehkä tuotantoni on kuin eksoottinen kasvi, joka ei oikein juurru eikä leviä suomalaisessa kulttuuri-ilmastossa. Tällä hetkellähän esikoisromaanini on myyty kahdeksaan maahan, joista ainakin Isossa-Britanniassa se näyttäisi kiinnostavan ostavaa yleisöä – ja ennen kaikkea kirjojen myyjiä. TRBLS sai saarivaltiossa mukavasti huomiota jo ennen Waterstones-diiliä, mutta tuon diilin myötähän kirja on näkyvillä kaikkialla Britanniassa tämän syksyn ajan. Sitä tyrkytetään ihmisille, mikä on mukavaa, kun Suomessa tilanne on se, että lukijan pitää kauppaan mennessään (kotikaupunkini kirjakauppaa lukuun ottamatta) erityisesti osata etsiä ja kysyä kirjojani, jotta hänelle niitä myydään – jos siis myyjä onnistuu löytämään kysytyn kirjan jostain takanurkasta. Onnenkauppaahan tämä on, siis se että suuren kirjakauppaketjun väki tuli löytäneeksi kirjani ja kiinnostuneeksi siitä ja valinneeksi sen yhdeksi syksyn kahdestatoista erityisesti markkinoitavasta teoksesta. (Joskin osuutensa asiassa oli varmasti myös Pushkin Pressin markkinointiosastolla.) Joku ihminen jossain, sopivassa asemassa, sattui pitämään ja päättämään. Niin se käy. Helposti olisi voinut jäädä käymättäkin, kuten Suomessa on jäänyt.

Agenttini Rita ja minä

Agenttini Rita ja minä Frankfurtin kirjamessuilla

Olen valmistelemassa neljättä romaania, mutta ilman esikoisromaanini kansainvälistä leviämistä tilanne voisi olla toinen. Juuri nyt elättelen toivoa siitä, että myös myöhemmät romaanini – Harjukaupungin salakäytävät, jota agenttini myy nimellä The Cinematic Life – A Novel, ja Sielut kulkevat sateessa – löytävät tiensä ulkomaisten lukijoiden käsiin ja lukijakuntani näin kasvaa sellaiseksi, että heille kirjoittaminen tuntuu mielekkäältä. Parhaassa tapauksessa kirjoittaminen myös tuottaisi sen verran tuloja, että esim. puolen vuoden kirjoitusvapaan ottaminen päivätyöstä ei merkitsisi rajua tulotason laskua. Pieniä purojahan ulkomailta tulevat rojaltit ovat, kirjoja myydään halvalla ja kirjailjan osuus on vielä pienempi kuin kotimaan myynnissä, mutta jos puroja tulee riittävästi, niistä voisi kertyä elanto. Käykö näin, sen aika tulee näyttämään. Pätevä ja innostunut agentti on suurenmoinen onnenpotku kenelle tahansa kirjailijalle, ja sellaisen onnenpotkun pyrstööni onneksi sain. Ei kirja itse käännösoikeuksiaan myy, ellei kyse ole aivan erityisestä menestysteoksesta. Waterstones-diili oli toinen suuri onnenpotku. Toki onni voi nuupahtaa ja kansainvälinen menestys tyssätä esikoisteokseen, niin ettei myöhempi tuotanto enää ketään kiinnostakaan, mutta kaikki on teoriassa mahdollista. Ehkä jopa se, että kansainvälisen huomion myötä myös suomalainen kirjoja ostava – ja myyvä – yleisö löytäisi lopulta tuotantoni.

 

Kauhufantasialistalla ykkösenä

No niin, Frankfurtin kirjamessuilla tuli käytyä ja siellä esiinnyttyä ja ihmisiä tavattua. Tuosta reissusta kirjoitan ehkä joskus jotain enemmänkin. Mutta tässä välissä huomaan, että kiitos Waterstones-ketjun (kirjani Lumikko ja yhdeksän muuta käännös valittiin ainoana käännöskirjana syksyn 12 erityisesti markkinoitavan kirjan joukkoon), myös Amazon.uk:ssa on kirjaani alkanut taas mennä kaupaksi. Varsinkin kun käynnissä on taas Amazon.uk:lle tyypillinen alennusmyynti, sieltähän irtoaa sähkökirjoja melko vähäsuolaiseen hintaan.

amazon-horror-fantasy-18101 amazon-literary-fiction-181

Amazonin tähdistä

Kirjojen lukemisen ja arvottamisen subjektiivinen moninaisuus. Amazonissa aika peräkkäin arviot luokkaa ”älkää vaivautuko lukemaan tätä” ja ”ilahduttavaa luettavaa, tahtoo lisää”. Tietyssä mielessä samanlaista hajontaa on kriitikoidenkin keskuudessa, siksi on aika ikävää että sama kirja-arvio julkaistaan yhä useammin monessa eri lehdessä – toisin sanoen kritiikin moniäänisyys vähenee, mikä voi olla kirjan menekille melkoisen ikävä asia.

1 out of 5 stars
Don’t bother, 8 Oct 2014
By
Helen – See all my reviews

This review is from: The Rabbit Back Literature Society (Paperback)

It looked so promising with a mysterious disappearance, chance of a murder, books that re-write themselves, all of which were hardly given a mention in the book.
I struggled through to the end in he hope that it would make some sense but I still have no idea what it was about.
Disappointing waste of time

*****
5.0 out of 5 stars  Unexpected and magical, 25 Sep 2014

By
julie bennett – See all my reviews

This review is from: The Rabbit Back Literature Society (Kindle Edition)

A beautiful read. I will be looking out for more of jaaskelainen work as this was such a delight to read.

__________

Mitä esikoisromaanini Amazon.uk:ssa saamiin lukija-arvioihin tulee, keskiarvo on tällä hetkellä 3,8 tähteä viidestä. Arvioita on yhteensä 48 kpl. Tähdet jakautuvat seuraavasti:

5 tähteä: 17 kpl

4 tähteä: 16 kpl

3 tähteä: 6 kpl

2 tähteä: 6 kpl

1 tähti: 3 kpl

Kuinka Lumikkoa luetaan: vihjeitä hämmentyneille

Kun esikoisromaanini Lumikko ja yhdeksän muuta (Atena 2006) kiertää nyt maailmaa mm. nimellä The Rabbit Back Literature Society (Pushkin Press 2013/2014), huomaan romaanin selittelemättömyyden nousevan myös joillakin ulkomaalaisilla lukijoilla jopa ongelmaksi saakka – koetaan, ettei kirja anna vastauksia herättämiinsä kysymyksiin. Osa lukijoista arvostaa moniselitteisyyttä, jotkut eivät sitä kestä. Julkaisen siksi tässä nyt uudestaan vanhan bloggaukseni, jossa avaan kirjan tätä puolta. Jahka ehdin, käännän tämän myös englanniksi, jotta voin tarjota helpotusta myös ei-suomalaisille hämmentyneille.

*****

Vanha bloggaukseni:

Palaute on ollut pääosin hyvää. Huomattavaa osaa lukijoista kuitenkin näyttäisi kiusaavan se, että romaanin lopun on koettu jättävän monta asiaa avoimeksi. Tavallaan se jättääkin, mutta vaikka tarkoituksellisesti halusin välttää rautalankaa ja loppuselittelyjä, kaikki kuitenkin on selvitettävissä.

Myönnän viehtyneeni David Lynchin elokuvaan Mulholland Drive, jota katsojat ovat yrittäneet avata mm. ohjaajan itsensä antamien vihjeiden avulla, ja tämä viehtymys näkyy myös Lumikossa siten, että moni lukija on tuntenut itsensä petetyksi, kun ei olekaan saanut vastausta romaanin herättämiin kysymyksiin. Halusin tehdä romaanista yhdellä tasolla myös dekkarin – sillä erotuksella, että asioiden loppuselvittely alkaa vasta, kun lukija on lukenut viimeisen sivun ja sulkenut romaanin.

Otin Lynchistä mallia myös siinä, että laadin tulkintaohjeet niille, jotka eivät saaneet ratkaistuksi romaanin arvoitusta itse. Julkaisen ne tässä uudestaan:

LAURA LUMIKON OLEMUS ELI MITÄ HÄNELLE OIKEASTAAN TAPAHTUIKAAN:

Lue erityisen tarkasti sivut 45 (Otuksela-katkelma), 64 (LL:n tulon viivästyminen), 73 (katoaminen), 79 (auto), 81 (tiedottajan sanat), 129 (Märänkäisen olemus, vrt. LL), 139 – 140 (Laura Lumikon elämäkerta), 161 (Otuksela), 173 (ampiainen), 179 (Laura Lumikon jälkimmäinen repliikki), 192 (valokuva LL:sta niityllä), 222 (Laura Lumikon repliikki), 224 (Laura Lumikon päänsärky ja sen syyt), 259 (auto), 270 (Lumikon keskeneräisen romaanin aloitus), 273 (Aura Jokisen havainto), 283 – 284 (Aura Jokinen vuotaa), 293 – 296 (Janssonin kertomus), 304 (Ellan romaani), 310 (Lumikon keskeneräisen romaanin aloitus).

Muistikirjasta: Tämän yhdyssanan molemmat osat voivat olla yhtä epäluotettavia. Lue s. 28 ja s. 110.

Mainittakoon, että sivun 310 vihjettä kannattaa miettiä tarkasti. Se antaa selityksen lähes kaikkeen muuhun.

Harper’s Bazaar ja tuore Lumikko-arvio

Harper’s Bazaar on Wikipedian mukaan amerikkalainen naisten muotilehti, julkaistu vuodesta 1867 asti, ja

as a magazine, considers itself to be the style resource for ”women who are the first to buy the best, from casual to couture.”

Brittiversion kirjabloggaaja Sam Baker esittelee viisi suosikkikirjaansa kuluvalle syksylle. Niistä yksi on The Rabbit Back Literature Society eli kotoisasti Lumikko ja yhdeksän muuta vaan:

 

The Rabbit Back Literature Society, Pasi Ilmari Jaaskelainen (Pushkin Press) – out now in paperback
Were you hooked on Twin Peaks? A secret fan of Northern Exposure? Obsessed withFargo (the movie, not the TV series, naturally)? Then The Rabbit Back Literature Society has got your name written all over it. When Ella returns to her Finnish hometown of Rabbit Back to take a job as a literature teacher, she encounters an elite group called the Society. Then an author mysteriously disappears and the words in books start rearranging themselves. But why? The only way to find out is to try to join. I can’t even begin to try to describe this book. Nor could I begin to do justice to its eerie nuttiness. But if, like me, you’re still a little bit obsessed with who killed Laura Palmer, you’ll love it.

Romaanini yhtenä kahdestatoista Waterstonesilla

Waterstones julkaisi nyt listansa 12:sta kirjakerhoon valitusta teoksesta, minun esikoisromaanini siis siellä joukossa mukana. Lista löytyy täältä.

Join our Autumn Book Club

Introducing our selection of the best books to chat about with your book clubs – or just devour on your own – this autumn.

 

Our twelve new Waterstones Book Club titles are sure to cheer you up as the nights set in.

As ever, each week we’ll be sharing extracts and articles from our Book Club authors about their work – so be sure to check back. For now, here’s why we love these books – and think you will too…

 

 

Kirjaa kuvaillaan näin:

 

Young Ella returns to her home town of Rabbit Back as a literature teacher and finds herself invited to become the tenth member of the Rabbit Back Literature Society. The Society was set-up by the renowned children’s author Laura White to nurture young writers. Following an incident at Laura White’s home Ella begins to unravel the Society’s secrets and tries to get to the heart of the Rabbit Back Literature Society.

The eclectic and eccentric characters make this more than a mystery story. There is a real sense of foreboding as well as moments of dark humour. This book draws you in and keeps you entwined with it’s beautiful and magical prose. – Sharon, Waterstones Maidstone Fremlin Walk

 

 

Lue ennen kuin Lontoo ehtii ensin: Sielut-näyte

Esikoisromaanini siis sai kivasti boostia kun se pääsi Waterstonesin Book Clubiin loppusyksyksi. Saa nähdä, lisääkö menestys Lontoon suunnalla kiinnostusta myös Suomen maaperällä. Jos lisää, niin tuon Lumikko ja yhdeksän muuta -romaanin jälkeenhän olen kirjoittanut kaksi muutakin: Harjukaupungin salakäytävät ja Sielut kulkevat sateessa. Jotkut sanovat, että esikoisromaanini on yhä paras teokseni, mutta myös Harjukaupungilla on kannattajansa, samoin kuopusromaanini on kerännyt omat kannattajansa.

Esimerkiksi Parnassossa Jani Saxell totesi:

Lumikko oli vasta lupaus tulevasta, Sielut kulkevat sateessa kirkas lunastus. Carpe diem -henkisen romaanin lopussa soi Edith Piafin tahtiin kaunis kiitos elämälle.

Jos haluat tutustua tähän lunastukseeni, sen ensimmäiset 95 sivua ovat luettavissa tässä blogissani, tarkemmin sanottuna täällä.

Sielut kulkevat sateessa (romaani 2013)

Sielut kulkevat sateessa (romaani 2013)